Opetuspaketti koululaisille 

Tietopaketti torppareista 

Elämää ennen vanhaan

Vesanto kuului vuoteen 1871 saakka Rautalammin vanhaan emäpitäjään. Alue sijaitsi Savon ja Pohjois-Hämeen rajalla, joten kansankulttuurissakin on piirteitä kummaltakin puolelta. Leimaa antavaa on kuitenkin savolaisuus ja savon murre.

Vesannon torpparimuseossa voi tutustua 1800-luvun puolivälin torpan elämään. Muualta siirretyt rakennukset muodostavat väljän neliöpihan. Itäsuomalaisen pihapiirin rakennukset sijoitettiin tyypillisesti melko epäsäännöllisesti, kuitenkin niin että asuinrakennusta vastapäätä sijaitsivat navetta ja aitat. Vielä 1960-luvulla asuttuna ollut Vesannon torpparimuseon päärakennus on tuotu nykyisen Viitasaaren kunnan alueelta. Päärakennuksen tuvassa on hartiauuni. Uunin hormi on reunassa, joten osa savusta päätyi myös tupaan.

Uunit ovat olleet ennen suuria. Uuni antoi tupaan lämmön, ja siellä valmistettiin itäsuomalaisen tavan mukaan suurin osa ruoista. Uunissa paistettiin leivonnaiset, kuten ruisleivät, rieskat ja kalakukot sekä kuivattiin ruoka-aineita, kuten kalaa, mustikoita ja talkkuna-aineksia. Kalasta ja viljasta valmistetut ruoat olivat ennen yleisiä ruokapöydässä. Astioita oli nykyaikaan verrattuna vähän, ja ne olivat tehty yleensä puusta tai savesta. Padat oli valmistettu raudasta. Ruokailuvälineinä käytettiin puulusikoita ja puukkoja. Ruoka-aineet säilytettiin eri aitoissa. Säilytysmenetelminä käytettiin esimerkiksi kuivaamista ja suolaamista.

Tuvat olivat ennen vanhaan hämäriä. Valoa saatiin pimeinä talvi-iltoina uunin tulesta ja päreistä. Esimerkiksi tallissa käytiin tallilyhdyn kanssa, sillä avotulella palava päre oli tulipaloriski paikassa, jossa oli kuivia heiniä. Tuvassa myös nukuttiin. Sänkyjä olivat vielä 1800-luvulla torpissa melko vähän. Ihmiset nukkuivat lattioilla esimerkiksi olkipatjoilla. Vauvat nukkuivat kehdossa tai kätkyeessä. Kesäaikana makuuaitat olivat suosittuja nukkumapaikkoja, sillä tuvassa joutui nukkumaan ahtaasti monta ihmistä.

Naisille tupa oli arkielämän keskus. Naisten töihin kuuluivat esimerkiksi ruoanvalmistus, lasten, vanhusten ja karjan hoito sekä vaatteiden ja kodin tekstiilien valmistus. Omavaraistaloudessa eläville perheille lehmät olivat tärkeitä eläimiä niiden tuottaman maidon vuoksi. Lehmät olivat naisten vastuulla. Naiset auttoivat miehiä myös muun muassa heinänteossa ja muissa maanviljelyyn kuuluvissa kiireisissä kausitöissä. Naisten ja miesten työnjako oli selkeä. Miesten töitä olivat puolestaan suurempaa voimaa vaativat työt sekä työt, jotka eivät sitoutuneet pihapiiriin niin tiiviisti. Niitä olivat esimerkiksi maanviljely- ja metsätyöt, hevosten hoito, kalastus ja metsästys sekä teurastus.

Pihapiirissä oli myös hirrestä tehdyn asuinrakennuksen lisäksi pienet aitat, keittokota, karjasuoja ja talli. Pihapiiristä erillään sijaitsivat sauna ja riihi, sillä ne aiheuttivat tulipalovaaran.

Aurinko ja vuodenajat määräsivät ennen arjen kulun. 1800-luvulla kaskiviljely oli vielä yleisin maanviljelyksen muoto Pohjois-Savossa. Kaskettaessa metsä hakataan ja sen jälkeen puut poltetaan, jolloin puuhun sitoutuneet ravinteet päätyvät maaperään tuhkan kautta. Kaskimaata pystyi käyttämään muutaman vuoden viljelyyn, kunnes taas uusi alue täytyi raivata. Pihapiirien tuntumassa oli myös pienimuotoista peltoviljelyä. Kaskirukiin ja ohran ohella viljeltiin muun muassa naurista ja pellavaa. Peruna yleistyi pikku hiljaa 1800-luvun aikana. Metsästys ja kalastus olivat tärkeitä elinkeinoja, mutta 1800-luvulle tultaessa niiden merkitys alkoi vähentyä. Esimerkiksi tervaa ja voita myymällä pystyttiin talouksiin ostamaan suolaa ja kankaita. Metsää ja luontoa osattiin ennen hyödyntää tarkoin. Luontoa myös kunnioitettiin.

Tieto siirtyi sukupolvelta toiselle suullisena perimätietona. Eräät vanhoihin uskomuksiin liittyvät perinteet ovat saattaneet säilyä pitkään, vaikka kansankulttuuri onkin ollut koko ajan pysyvässä muutostilassa. Luonnon lisäksi kunnioitettiin esimerkiksi vainajia ja haltijoita. Ruokaa saatettiin uhrata hyvän onnen tai sadon saamiseksi vielä 1800-luvulla, vaikka kristinuskoon oli siirrytty jo vuosisatoja aikaisemmin.

Mikä on torppari?

Torppari oli vuokraviljelijä, joka oli vuokrannut viljeltäväkseen osan suuremmasta maatilasta. Torpparit maksoivat vuokran tekemällä päivätöitä eli taksvärkkiä vuokranantajansa tilalla. Vuokraa saatettiin maksaa myös torpan tuotteilla.

Suomen torpparilaitoksen juuret ovat 1600-luvulla, jolloin aateliskartanoiden maille perustettiin torppia kartanoiden työvoimapulan vuoksi. Vuodesta 1740 lähtien saivat myös talonpojat ottaa perintötiloilleen torppareita. Torpparilaitoksesta tuli merkittävä 1700-1800-lukujen yhteiskunnallinen uudistus. Torppia oli Suomessa 1700-luvun alussa noin 1000, mutta 1800-luvun lopulla jo 70 000. Tämä oli pohjana myös työväestön synnylle. Torppareista tuli myös yhteiskunnallinen ryhmä, joka sijoittui maata omistavien talonpoikien sekä irtaimen työväestön välille.

Torppareiden asemaa pyrittiin parantamaan vuonna 1909 säätämällä maanvuokra-asetus, joka edellytti muun muassa kirjallisten vuokrasopimusten solmimista. Kuntiin perustettiin myös maanvuokralautakunnat valvomaan vuokrasopimusten lainmukaisuutta ja ratkomaan niitä koskevia riitoja. Vuonna 1918 säädetty torpparilaki oikeutti vuokratilalliset myös halutessaan lunastamaan tilansa itselleen. Torpparilain perusteella lunastettiin 1940-luvulle mennessä noin 45 000 tilaa itsenäisiksi. Kirjailija Väinö Linna kuvaa klassikkoteoksessaan Täällä Pohjantähden alla hämäläisen Koskelan torppariperheen elämää 1800-luvun loppupuolelta 1900-luvun puoliväliin.

Teksti:
Tuomas Korhonen
Leni Koukkari (Rautalammin museo) 

Lisätietoja:
Vesannon Kotiseutuyhdistys  

Kuvat Rautalammin museon kuva-arkistosta/ kuvannut Matleena Vepsäläinen

Vesannon torpparimuseo                                             tehtävä oppilaille 

    1.    Miksi riihi ja sauna sijoitettiin pihapiirissä kauemmas muista rakennuksista? 

     2.    Millaisilla erilaisilla keinoilla saatiin valoa pimeänä aikana (mainitse vähintään kaksi asiaa)?

     3.    Montako uunissa valmistettavaa perinneruokaa tiedät? 

     4.    Kuinka 1800-luvun puolivälin nukkumistavat poikkesivat nykyaikaan verrattuna? 

     5.    Millaista oli ruokailu 1800-luvun puolivälissä? 

     6.    Miten viljaa viljeltiin Itä-Suomessa vielä yleisesti 1800-luvulla? 

     7.    Mikä on mielestäsi mielenkiintoisin asia tai esine torpparimuseossa? 

Vesannon torpparimuseo                                                               vastaukset

1. Miksi riihi ja sauna sijoitettiin pihapiirissä kauemmas muista rakennuksista?

Riihi ja sauna sijoitettiin pihapiirin muista rakennuksista kauemmaksi tulipaloriskin takia. Näin toimimalla haluttiin ehkäistä ja vähentää mahdollisen tulipalon aiheuttamia tuhoja. Palovakuutuksia ei ollut, joten tulipalon aiheuttamia tuhoja ei korvannut kukaan. Riihessä kuivattiin puitu vilja, jotta se saatiin säilymään. Palovaaran aiheutti riihessä ollut kiuas. Saunassa peseydyttiin ja hoidettiin terveyttä esim. hieromalla ja kuppaamalla. Siellä myös synnytettiin ja siellä pestiin perheen vainajien ruumiit heti kuoleman jälkeen.

     2.    Millaisilla erilaisilla keinoilla saatiin valoa pimeänä aikana (mainitse vähintään kaksi asiaa)?

Valoa saatiin esimerkiksi päreistä, tallilyhdyistä ja uunin tulesta.

     3.    Montako uunissa valmistettavaa perinneruokaa tiedät?

Uunissa valmistettiin esimerkiksi: ruisleipiä, rieskoja, kalakukkoja, lihapaisteja, kuivattua kalaa, mustikkaa ja talkkuna-aineksia, puuroa, uunijuustoa sekä kaljan ja mämmin maltaita.

     4.    Kuinka 1800-luvun puolivälin nukkumistavat poikkesivat nykyaikaan verrattuna?

Ihmiset nukkuivat ahtaasti samassa tilassa ja paljon tiiviimmin kuin nykyään. Ihmiset nukkuivat vieri vieressä myös siksi, että näin saatiin toisista ihmisistä lämpöä kylminä vuodenaikoina. Kammarissa saattoi nukkua perheen isovanhemmat, varsinaisia makuuhuoneita ei ollut. Nukkumisalustana käytettiin yleensä irto-olkia tai olkipatjoja.

     5.    Millaista oli ruokailu 1800-luvun puolivälissä?

Käytössä oli yhteiset ruoka-astiat, useampi ihminen söi ja joi samasta astiasta. Astiat oli valmistettu puusta tai savesta. Ei ollut haarukoita, eikä veitsiä, vaan ruokavälineinä käytettiin puulusikoita ja puukkoja. Puulusikka ”pestiin” nuolemalla se puhtaaksi ja laittamalla seinän rakoon kuivumaan. Vettä juotiin kauhalla, piimää ja olutta yhteisestä tuopista. Puhtauskäsitykset olivat siis hyvinkin paljon erilaisia kuin nykyään.

      6.    Miten viljaa viljeltiin Itä-Suomessa vielä yleisesti 1800-luvulla?

Viljaa viljeltiin varsinkin pääasiassa kaskeamalla. 1800-luvun loppupuolella tämä viljelytekniikka alkoi pikku hiljaa väistyä laajemman peltoviljelyn yleistyessä.

     7.    Mikä on mielestäsi mielenkiintoisin asia tai esine torpparimuseossa?